Kuhmalahden VPK on toiminut nykymuodossaan perustamisesta v. 1949 lähtien. Vuoden 2002 loppuun VPK hoiti Kuhmalahden kunnan järjestämää palo- ja pelastustoimintaa. Vuodesta 2003 Kuhmalahden VPK on toiminut Pirkanmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokuntana.
Kuhmalahden VPK:n tehtävät painottuvat pääosin Kuhmalahdella tapahtuvien sammutus- ja pelastustehtävien hoitamiseen. Osana maakunnallista pelastuslaitosta Kuhmalahden VPK osallistuu pelastustehtäviin myös naapurikunnissa. Vastaavasti koko pelastuslaitoksen resurssit ovat tarpeen mukaan käytettävissä Kuhmalahdella. Hälytyksiin lähdetään korkeintaan 10 minuutin lähtöajalla.
VPK:lla on käytettävissään ajanmukainen Kuhmalahden kunnan v. 1999 rakennuttama paloasema ja pelastuslaitoksen ylläpitämä kalusto, lisäksi palokunta on itse hankkinut tarpeellista välineistöä kuten säiliöauton, miehistönkuljetusauton ja mönkijän. Hankerahoittaja Pomoottori ry:n ja Eu:n tuella Kuhmalahden VPK:lle valmistui v. 2012 ajanmukaisella tekniikalla varustettu toimintatila, joka pitää sisällään kokous/koulutustilan, kalustohallin ja saunatilat. Nämä tilat ovat myös paikkakunnan muiden toimijoiden käytössä.
Valistustyö kuuluu oleellisesti VPK:n toimintaan. Jo perinteeksikin muodostuneet helmikuussa järjestettävät 112- päivät keräävät runsaan yleisön joka vuosi. Palokunnan hälytys-, nais- ja nuoriso-osasto osallistuvat omalla panoksellaan päivän tapahtumaan. Aiheet muodostuvat arjenturvallisuuteen liittyvän teeman puitteissa. Käymme tekemässä valistustyötä esikoulussa sekä Pohjan koululla Tulikettu-materiaalin puitteissa sekä alkusammutuksen merkeissä. Poistumisturvallisuus harjoittelut kuuluvat myös ohjelmaamme niin Vanhainkoti Pentorinteessä kuin Pohjan koulullakin.
Palokuntaan kuuluu jäseniä, jotka toimivat vapaaehtoisesti yhteisen turvallisuutemme eteen! Toivommekin, että tulevaisuudessa joukkomme on entistä suurempi. Tarjoamme jäsenillemme mahdollisuuden kehittyä vastuulliseksi ja yhteistyökykyiseksi ihmiseksi jolle arjen-, yhteiskunnan ja ympäristön turvallisuus on tärkeää.

|